CANZIO. Niin paljon, että tiedän hyljätä sen.
VARRO. Sinä tomppeli, sinä maitopartanen ja vauhko piltti, joka ei uskalla käydä yhteen kaulusnappaukseen viinijumalan kilpakedolla. Tiedä että pieni noste, viaton huimaus aivossamme on mielellemme terveellinen tuulenpuuska, liionkin koska elämämme taivas näkyy meille harmaaksi. Ja mitä sanovat runoniekat?
CANZIO. Helvettiin kaikki juomalaulut ja runoniekat, jotka käyttelevät lauluksi niin viheliäistä ainetta kuin tämä: veressämme myrkyn vaikuttama, sairaloinen epäjärjestys ja häiriö, joka kalvaa elämämme lankaa ja himmentää järkemme valon, tämä narrikuume, jossa puhumme ja teemme hulluuksia, joita seuraa aina myöhä katumus. Ja kaikkea tätä koristaa laulun lahjalla! Kuinka luonnotonta!
VARRO. Kuulkast vaan, mikä siveyden saarnamies ja filosooffi etelästä! Mutta tiedä, meidän jörömielinen Heraklit, että viinillä ja ilosella hummauksella on historjallinen oikeus aina vedenpaisumuksesta tähänpäivään asti.
CANZIO. Niinkuin ilotytöillä ja portoillakin.
VARRO. Taciturnitas. Enkö ole sun kuolleen isäs rakas veli?
CANZIO. Omaisuus, joka ei juuri puhu rakkaudesta ja sovinnosta isääni kohtaan. Se on asia, jonka historjallinen oikeus on kotosin aina munsieur Kainin päivistä.
VARRO. (Lyö jalkaansa) Kitas kiinni!
CLAUDIO. Te näette, herra Varro, että hänen verensä on kovin kiihoitettu.
VARRO. Mikä peeveli vaivaa sinua?