RACHEL. Soi, kello, mun hautauskelloni, soi! (Canzio nostaa ylös Rachelin, joka, hänen ruvetessaan siihen, on istunut alas ja, kallistaen päätänsä ja hymyten, ei ensinkään kohota itse ruumistansa hänen nostaessaan) Väsynyt ja uninen lapsi sanotaan kovin raskaaksi. Enkö ollut sinulle raskas nostaakses?
CANZIO. Et.
RACHEL. Mutta olenpa väsynyt ja unelias lapsi nyt. Toki: ennen käymistäni maata, tahdon vielä lausua yhden sanan. Mutta, haa! tämä ei olekkaan unen harhausta, vaan profeetallista houretta, koska astuu kohtalomme pimeänä varjona katsantoni eteen; ja kuule mitä ennustan: Me olimme onnelliset, mutta sinä meidän onnemme tapat; sinä itse olit onnellinen, mutta itse sinä onnesi tapat ja samalla sen toisen ystäväs onnen. Tunnonvaivain raivottaret komerostansa jo ovat teroittaneet silmänsä sua kohtaan. Tänne karkavat he tuulenkierroksena, tuoden muassaan taivaan peloittavan ukkosilman. Hävityksen henki riehuu, moni paras, uskollinen ystäväs sun kauttasi käy surmaan, ja linnassamme vallitsee viimein autio yö. Muista tämä: yksi rikos, kerran tehty, vetää seurassansa legionat toisia, kuin aaltoja myrskyssä, kunnes vaivumme pohjattomaan syvyyteen. Tämä muista myös: Meidän huonettamme varten on taivaassa varolla nuoli, jonka tämä sinun murheentyös voi johtaa päällemme alas. Synnit tässä himmentää isiemme muistot, tässä riehuneet ovat viinijumalan ja Belialin juhlat ryskeiset, joissa herjaus ja pilkka kohden korkeuden herraa on parastansa tehnyt. Ah! meidän isämme miekastelon himo on kaatanut monen viattoman miehen. Ja sinun suonissas, minä pelkään niin, kiehuu hänen hurjaa vertansa ja hirmuvaltaista henkeänsä, joka pian saattaisi sun maksamaan hänen velkojansa koston furieille. Muista kaikki tämä. Ja tarvittaisko tässä isiemme velkoja? Onhan teoksessas tällä hetkellä jo kylliksi syytä jumalten suurimpaan kostoon.
CANZIO. Olisinko ensimäinen minä, joka on toiminut näin? Moni mies ja vielä moni historjan uros on tehnyt samoin. Herkkules unohti Dijaniransa koska näki hän Iolen ja Marcus Antonius eikö hylkännyt hän Octavian Egyptin Kleopatran tähden? He heittivät lailliset vaimonsa, minä ainoastaan kihlatun naisen. Koria on annettu ennenkin ja annetaan aina, niinkauvan kuin ihmissydän voi lempiä. Niin on tehty; ja mitä ei tehdä täällä lemmen tähden? Senkaltaisista töistä on itse jumalten ansioluettelo armottoman suuri.—Hyvästi! Tehty on tehty, ja riehukoot taivas ja maa! (Menee kiivaasti kohden perä-ovea, jonka kynnyksellä Marcia tulee häntä vastaan. Canzio temmaa hänen syliinsä) Tuossa on sydämmeni valittu! (Taluttaa häntä muutaman askelen ovelta esiin) Vaimo, sano aatokses; sillä nyt on sydämmeni vapaa. Sano rohkeasti, jalosti kuin jumala: Lemmitkö minua?
MARCIA. Ijankaikkisesti! (Syleilevät; Rachel heittää itsensä kiljahtaen divanille; Mariamne menee ulos periltä)
CANZIO. Kohta, koska sun näin, syttyi sydämmeni tuleen.
MARCIA. Polttavaan tuleen sydämmeni syttyi kohta, koska sun näin.
CANZIO. Onneni on valmis! Ihanata! Taivaallista!
RACHEL. (Tointuu ja nousee istumaan) Juoni! Yhteenkudottu, kehno juoni.
Minä tukehdun! (Katselee hetken Canzioo ja Marciaa) Siis tuleva kälyni?
»Terve, armoitettu!» sanoi enkeli Gabriel.
MARCIA. Teidän tervehdyksenne ymmärrän ja hylkään.