RACHEL. Hän menee kluostariin; se on luja päätöksensä. Siellä jynkässä loukossansa tahtoo hän murehtia päivänsä päähän. Mutta minä, minä vaivun hautahaani.
VARRO. Sehän kaikista pahin. Sinua en tahdo kadottaa, kiipeen ennen hirteen.—Rutto kimppuus, poika! Nuori ritari toimia näin? Mutta niinpä on täällä lemmen hanskoissa nuori mies. Ja mitä ei tehdä korean tytön tähden, tytön ja viinin? (Laulaa)
»Medchen, vein und sang,
Trallalaa!
Medchen, vein und sang.»
Nyt olen juuri parhaassa tuulessa kuranssamaan häntä, ja minäpä hänelle opetan kavaljerin mores, opetanpa hänen tanssimaan, tanssimaan ihan kohteliaasti takasin tämän tanssin ja oikein Kniggen fasonia mukaan.
RACHEL. Mitä miestiskelet tästä asiasta, Claudio?
CLAUDIO. Voin tuskin uskoa, että on hän tehnyt niin.
RACHEL. Tosi kuitenkin.—Niin, mitä aattelet?
CLAUDIO. Kaikki on sanottu lyhyesti: onnettomuuttansa vastaan vaihettaa hän onnensa pois.
RACHEL. Jaa, sen tiedän.
CLAUDIO. Hän on myyty, sen tiedän.