VARRO. Tässä ei auta concilium, sen kuulemme.
MARCIA. Ei auta. Mikä julkea vaatimus, pakoittaa minua viskasemaan nektarmaljan huuliltani pois ja juomaan lammikon kylmää vettä! Mikä julkeus!
CLAUDIO. Jos tämä nektar on myrkyksi niin teille kuin meille.
MARCIA. Niin kuolkaamme ja vaipukaamme kaikki rinnasin alas yhteiselle sisärvuotehelle. Ihana, poetikas kuolema!
VARRO. Haj djaj!
CLAUDIO. Marcia, Albericon onneton leski, muistakaat!
MARCIA. (Eriks.) Haa! ilman sinua, saattaisinpa nämät kiusaajani rohkeammin tykööltäni pois. (Ääneensä) Herra Claudio, te tunsitte Albericon ja tiedätte kovasta onnestamme yhtä ja toista; saanko sanoa teille sanan? (Menee sivulle Claudion kanssa ja haastelee hiljemmällä äänellä) Minä tunnen mihen likistätte. Mutta muistakaat valaanne.
CLAUDIO. Olkaat toki myöntyväinen ja kuulkaat meitä.
MARCIA. Kuulkaat minua te, pankaat visusti mieleenne tämä: Teidän ystävänne on jo tarpeiksi takertunut kohtaloni piiriin, ja häpeäni, kerran ilmoitettuna, pimittäisi myös hänen nimensä ja kunniansa. Ryövärnaisen varjo, nostettuna ylös, lankeisi nyt hänen päällensä kaiken kirouksensa kanssa, sortaisi hänen ijankaikkiseksi häväistyksen loalla. Tehkäät kuinka mielitte. Jos tahdotte ystävällenne pahinta, ilmaiskaat kaikki, jos tahdotte säästää hänen onneansa, pitäkäät salassa kaikki ja suokaat meidän rauhassa solmea tämä liitto. Flaminiaa ei tunne täällä vielä kenkään muu kuin Claudio, mutta pian poistuu täältä kauvas niin Flaminia kuin Marcia Canzionsa kanssa ja Canzio on onnellinen. (Claudio käyskelee perille mietiskellen.—Marcia kovemmalla äänellä) Niin, herra, se on päätökseni, josta en järkähdy.
VARRO. Arvoisa vieraamme kaukaiselta rannalta, kuulkaat pieni selitys: En tahdo tappaa kenenkään naisen lempeä; se kauvas pois mun ritaririnnastani. Mutta kiinteästi tahdon varjella nuoren ritarin kunniaa, joka himmentyisi hänen pettäissänsä kalliin lupauksen, jonka hän kerran antoi puhtaalle immellensä.