MARCIA. Marcialle hän antoi kalliin lupauksen myös, ja tahdotte siis häntä himmentämään kunniansa kaksinkerroin. Arvoisa ritari Arnon rannalta, kuulkaat uudistettu lause: Onnettomuutta, jota tahdotte poistaa, huudatte luoksenne takasin kaksinkerroin.
VARRO. (Eriks.) Peeveli sinun kielees! (Ääneensä ja kääntyen kohden Claudioo ja Rachelia) Ystävät, konferensimme loppukoon tähän. Me rukoilimme turhaan.
RACHEL. Turhaan: hävyttömiä kompasanoja saimme rukoustemme vastineeksi. Mutta nyt, mikä äsken oli rukousta, se olkoon nyt kipenöitsevä uhkaus. Kuule, ylpeä nainen: Et koskaan syleile miehenäsi Canzioomme, sen lupaan lujasti minä. Minä olen hänen äitinsä ja sentähden tahtoo sydämmeni haljeta, koska täytyy nähdä erään muukalaisen, ympärkuleksivan akan astuvan esiin noin röyhkeästi, vaatien lastani omaksensa, kaikeksensa. Mutta käänny ajoissa ympär ja pyhkäse koreasti leukaas; sillä tässä on vastus, jota et siirrä. Kaikki, kaikki olkoon menneeksi, kuin taidan vaan sulkea tämän pelin. Ellen muuton voi, niin lähdenpä liehuvalla tukalla, paljainjaloin kirmasemaan ympär Italian maata, patria cara, julistellen teillä ja kaduilla kirkuvalla äänellä Canzion vintiötyötä.
MARCIA. Hullut teljetään koreasti muurien sisään. (Canzio tulee vasemmalta ja pysäyy matkanpäähän toisten huomaamatta)
RACHEL. Vaiti, sinä kirottu, naimakipeä leski, muuton ajan sinun portille! Tiedä, että minä olen tässä emäntä.
MARCIA. Ei auta sittenkään. Miksi siis tämä ärhennys ja ärjy?
CLAUDIO. Miksi! Ettäs kysyt. Vaimo, elles kiireesti riennä tästä huoneesta pois, vaan pysäyt kiroustaakkoinesi tähän, niin oletpa perkele.
MARCIA. Mitä enemmin vielä?
CLAUDIO. Paljon enemmin! (Canzio vetää miekkansa ja rynkää kohden
Claudioo)
CANZIO. Kuole, sinä viheliäinen koira!