CANZIO. Minä.
1:N NAINEN. Ole kirottu!
CANZIO. Hm!
1:N NAINEN. Kirottu olkoon se sydämmetön, kylmä ja peikollinen käsi, joka lävisti sun rintas. Kiroile, mun suuni ja vaikertel!
2:N NAINEN. Se käsi hävitti tämän kalliin rakennon, jossa taivaallinen hyvyys asui. Vaikertel, mun suuni, ja tule kyyneleistä sokeaksi, silmä!
GIOTTI. Naiset, tuota on jo tuossa kylliksi, mielestäni. Pankaat vaikertelemisellenne raja.
1:N NAINEN. Hautamme olkoon se raja, koska musta multa on tukkenut silmiemme suolasen virran. Hautaan, hautaan saatamme nyt Claudion, puettuna pukuun valkea kuin lumi.
CANZIO. (Eriks.) Tämähän on leikki. Tuossa hän Nioben kuvana mua katselee, ja tuossa valitus kipeä yleinen ja avara kuin vihaisen tappelopäivän iltana. Tässä on helvetti jo valmis.
1:N NAINEN. Ylös! Minä tahdon ommella hänen hameensa puhtaan ja valkean.
2:N NAINEN. Minä tahdon sen itkun kirkkailla helmillä pallistaa.