YRJÖ. Hengestänsä takaan.—Mutta aika joutuu. Viskatkaa jo hiiteen tämä puku ja parta ja pistäkää olentonne samanmoiseen kuoreen, jossa läksitte myrskyävään sotaan. Kaikki on valmisna; hyvin toimitettu, ja viimein—kaikki hyvin!
HANNA. Tulleet, tulleet he, joita kauvan varroimme!
YRJÖ. Ei juuri vielä, tyttö. Näenpä tässä ainoastaan kaksi vakojata
Pariisista; mutta kohta tulevat Tyko ja Pauli ihanalla pauhinalla
niinkuin se myrsky, joka pouta-ilman tuo.—Mutta tästä kiireesti pois!
Kaikki!
HANNA. Mutta jättäisinkö tähän yksin nukkumaan armahimman lapseni! En, vaan vartijansa tahdon olla tässä.
PAULI. Välttämätön asia.
YRJÖ. Mutta huomattuas taistelijain lähestyvän, kätkey männistön verhoon ja viivy siellä pelotta, kunnes astumme esiin me, ja se tapahtuu koska parhaaksi näemme.—Tulkaat! (Menee.)
TYKO. Tule, Pauli.
PAULI. Käy edelle, kohta tulen.
TYKO. Mutta miksi seisot ja mietiskelet? Miksi olet niin kelmeä?
PAULI. Mene, Tyko!