NIILO. Jospa tietäisitte, elatusisäni, että olemme tekemisissä häijyn riivatun kanssa, joka ei ainoastaan ole herjannut minua, mutta teitä myös, teidän aatelis-nimeänne ja mainettanne, ja tämän teki hän hävyttömillä terveisillä tuon tyhmän paimenpojan kautta.—Niin, ukko, valehtelenko?
MARKUS. Donnerwetter! Hänkö herjaisi minun nimeäni?
MARTTI. Kunnia vasten kunniaa, naapurit.
MARKUS. Vai niin! Kyllä sun opetan, hunsvotti, sinä kaiken sen edusmies, mikä on plebeijiläistä ja alhaista. Sinä konna! Enpä tahdo kuitenkaan sinuun koskemalla soaista käsiäni, mutta,—pidä hänet niskastansa kiinni,—lahjoittaa sinulle muutaman potkauksen aatelijalastani, ja mene sitten tiehesi.—Pidä kiinni hänestä. (Niilo tarttuu Martin kaulukseen yhdellä kädellä.)
NIILO. Hänen ehkä annamme vaan hävetä.
MARKUS. Muutama potkaus hänen pitää saaman, ei auta.
MARTTI. Sepä aatelinen teos!
MARKUS. Niin juuri! Potkaisenpa vaan koiraa, joka minua haukkuu.
MARTTI. Yksi sana, kiivas herrani yksi tärkeä kysymys.
MARKUS. Mikä sana, sinä peeveli? Mikä kysymys? Sanoppas.