MARTTI. Tämäkö on ritarillista, että herra Niilo antaa rääkätä tämmöistä vanhaa kääkkää kuolleen morsiamensa edessä?
MARKUS. Morsiamensa!
NIILO. Mitä kuulen?
MARKUS. Morsiamensa!
MARTTI. Niin, niin.
NIILO. Mitä hourit, vanha tonttu?
MARTTI. Ei, herra. Nyt on muistonne huono. Kihlaus tapahtui eileen, ja minä myös sain kunnian piirtää nimeni todistukseksi salaiseen naimasovintoon. Jaa, niin on asia, herra Niilo.
MARKUS (ryhtyen Niiloon). Vintiö! Onko tämä totta? (Martti juoksee pois.)
NIILO. Malttakaat mielenne, herra.—jos olis se tosi, miksi tarvitsi hänen juosta tiehensä?
MARKUS. Mutta nytpä selkiyy eteeni yksi asia, jota muutoin en ymmärtäis. Hän maksoi velkansa eileen; ja arvaatpas, keltä luulen hänen saaneen rahat? Haa, sinä riivattu!