EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
AAPELI. Niin sinä sanot.
EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy aatokseni piiri niin himmeäksi? Minä pelkään, minä pelkään jotain.—(Ääneensä.) Olikos se Herrojen-Eeva? Minä rakastuin häneen vahvasti. Olikos se Herrojen-Eeva?
EENOKKI. Sama heiskale. Mutta miksi kysyt näin? Eikö ole hän sinulla kyllin jo tuoreessa muistossa?
JOOSEPPI. Surkeus, surkeus! (Nousevat syömästä.)
EENOKKI. Elä saakelissa anna murheelle noin kovaa voimaa.
JOOSEPPI. Oi itkun päivä! Katsokaas, kuinka mestarini silmät mulkoilee.
Hän on hukassa.
EENOKKI. Ei, Aapeli, ei, ei käy tämä päisin näin syvästi mietiskellä ja murehtia. Koetas vaan, koetas vaan; saatpa muuton korvilles.
AAPELI. Ei juuri hätää vielä. Mutta kovin musertuu sydämmeni, koska muistelen sitä korkeapovista impeä, joka mulle annettiin, mutta kohta taasen otettiin pois multa Herran nimeen.