KERTTU. Silmänräpäyksen päästä, tyttöni. He tulevat. (Joukko kansaa tulee ja heidän seurassansa Keimo, Anna, Mannila ja Saara.)
MANNILA. Istukaat levähtämään, miehet, kunnes kiikki on valmis.
1:N MIES. Mitä sanot mesikämmenestämme, Mannila?
MANNILA. Aika karvarulli, kuin keväinen hallava heinäsuova.
2:N MIES. Eipä ollutkaan sen suovan kaataminen juuri lasten leikki. Tapaninpa luodista sai hän viimeisen ja tuntuvimman näpsäyksen.
MANNILA. Se miellyttää minua.
1:N MIES. Mutta miksi peitetään sokean silmiä? Häikäisiskö päivänen läpitse kiinteän kaihin? Vai ovatko Kertun keinot poistaneet sokeuden suomukset?
KERTTU. Suuret ovat Herran armotyöt. Tänä pänä, tällä hetkellä pitää sokean näkemän.
ANNA. Mitä kuulin?
KERTTU. Hän on saanut näkönsä.