SINIPIIKA. Hirmutöitä täynnä on tiensä.
HAAMU. Kova onni tiensä pahoin käänsi.
SINIPIIKA. Sulle asian ilmoitan: Koetinpa kerran, ajalla vielä otollisella, tiensä oikealle kääntää, mutta neuvoilleni nauroi hän ja virnaten mun tyköänsä poisti. Poikas, emo koito, on itse syypää kohtaloonsa kovaan.
HAAMU. Ei muistele syitä äiti, hän lastansa lempii vaan.—Armas impi, hän viatonna rinnoillani maannut on.
SINIPIIKA. Silloin karitsa viaton, nyt verellä tahrattu peto.
HAAMU. Kaunis oli hän helmassain, se pienoinen.
SINIPIIKA. Mene rauhan kammioosi, kurja vaimo.
HAAMU. Se hopea-sauvasein!
SINIPIIKA. Hän unohda pois!
HAAMU. Sinä omenani kultainen! Silloin helmani nailmas oli ja sinä mun mailmani päivänpaiste.