K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Kullervo!
KULLERVO. Minä kuulen. Mitä tahdot?
K:N EMÄNNÄN ÄÄNI. Tuskas, poikani, hautani levosta mua pakoittaa käymään. Mutta voi, minä en sitä lievittää taida! Yksi koetus toki: Ukkoa pilvein päällä rukoilla tahdon edestäsi, vaikka kovin rikkonutkin olet. Minä riennän.
KULLERVO. Sinä lempeä ääni, mun vielä hetken saatat elämään. No, siks' kuin aamu koittaa. Huomisaurinko ei näe enään miestä. Mutta huoneessa tässä, tässä kauhistuksen kodossa en viivyttele; metsään riennän. Oliko se emoni ääni, jonka kuulin, vai hourailinko? En tiedä.—Mutta metsään nyt. (Menee).
Näytelmälaitokset muutetut.
(Yö; metsäinen seutu. Sinipiika tulee).
SINIPIIKA (itseks.) Loista, kuu, ja osoita Kalevan sankareille tie, salakarit heille kaikki tarkasti näytä, ettei venheensä särkeyis, koska Pohjaan he matkustavat kirjokansista Sampoa saamaan. Surmasi hirmuinen Kullervo Pimentolan kauniin tyttären, mutta silloinpa katkesi side, joka Pohjolan ja Kalevalan sovintoon liitti, ja toisiansa vastaan nyt taasen kääntyivät sukukuntain aseet, ja onnen ikuisen nyt maamme periä taitaa. Jos ompi niin, niin kasvoipa tuhosta onni.—Loista, kuu, ja kirkasta tiensä. Mutta kosken alle, tuohon, he venheinensä pysäyvät. He ehkä päivän nousua siinä odottavat.—Nyt miestä kolme maalle astuvan näen, ja tätäkohden he käyvät. Tunnenpa heidän, tunnen viisaan Väinämöisen, seppä Ilmarin ja nuoren Kaukomielen. He kaiketi tietänsä tutkistelemaan käyvät ylitse niemen tässä.—Mutta ken lähestyy tuossa? Ei ole se elokas mailman tämän, vaan haahmo muuamen kuolleen. Lumikelmeä hän on ja vauhkosti hän astelee. (Kalervon emännän haamu ilmestyy.)
HAAMU. Terve, neitoinen! Olen mä haamu kuolon maasta, mutta ennen, eläissäni täällä, näitä tienoja polkeissani, olinpa emäntä Kalervon ja onnettoman Kullervon äiti. Ja hänenpä tähtensä nyt hautani levosta läksin, kävin pilvien hallitsijaa rukoilemaan, että toki hän armahtais miestä kohtalossa kiukkuisessa; mutta turhat kaikki huutoni, ei kuule hän emon ääntä. Sentähden sinua nyt rukoilen, Havulinnan armas neito, sinua Ukko jumalan suositelmaa, ettäs välittäjäkseni rupeisit, koettaen lepyttää Pitkäisen mieltä kohtaan poikaani onnetonta.
SINIPIIKA. Oi haamu Tuonen maasta! miksi armoa anot miehelle, joka armon niin ylpeästi katsoo ylen, rikoksesta rikokseen heittäypi, taivasta ja maata pilkaten?
HAAMU. Masentunut on jo mielensä ja metsiä käy hän murheissansa.