KULLERVO (yksin). Miksi ompi sydämeni jaettuna vielä ja kahdakkielin haastelee? Mutta tästälähin kuulla tahdon vihan ääntä vaan ja koston kuiskausta. Sepä sopii hänelle, joka päättänyt on jättää pirttien suojan ja metsiin asumaan mennä, jossa ystävänsä ainoa on loimottava nuotiovalkea. Siellä me kuin veljet toinentoisemme kättä likistelemme, koska talven myrskyt käy ja taivaan tähdet välkkyy. Metsässä asua tahdon; kontoni syvä maan povessa ja valkeani kuusen juurella mua talven kylmistä suojeleman pitää. Niinpä asuntoni tästälähin; ja koska lakeuksilla näyn, niin kauhistukoot. (Nyyrikki tulee kiiruulla).
NYYRIKKI. Oletko tämän karjan paimen?
KULLERVO. Se olin, mutta hetki sitten tämän viran annoin pois.
NYYRIKKI. Kellen annoit sen?
KULLERVO. Ajattarelle.
NYYRIKKI. Ellös juonitelko. Tämä karja, sen tiedän, on Ilmarin ja sinä hänen paimenensa, mutta et nautojesi avuksi riennä, vaikkas näet, kuinka pedot heitä ahdistavat. Mies, miksi seisot tässä niinkuin ei mitään tapahtuis?
KULLERVO. Viisautta itselleni kokoon.
NYYRIKKI. Tätä kootessas kohtaa Ilmaria vahinko näin ankara.
KULLERVO. Vahingosta viisaaksi tullaan.
NYYRIKKI. Oletko järjetön, mies? Käy kanssani, ja peloitetaan pois nämät pedot; yksin en rohkene heitä lähestyä, koska on heitä noin hirveän paljon. Katsos, kuinka iskee susi hampaansa Kyydön kurkkuun tuossa. Nyt lehmän kaataa, nyt.