KULLERVO. Lähe sitten ansahilles ja terrentarhoilles ja minut yksin jätä tähän karjani kanssa.
NYYRIKKI. Katsos, ei ole sinulla nautaa ainoaakaan enään, kurja paimen!
KULLERVO. Lähe pian!
NYYRIKKI. Minä lähen. Ethän, hyvä ystävä, minua selkään pane, vaikka vähän nuhtelinkin sinua? Mutta siinä tarkoitin sua kohtaan hyvää.
KULLERVO. Hyvää! Käy käpälämäkeen, jos elää tahdot?
NYYRIKKI. Jos elää tahdot? Mitä tarkoitat, mies uljas ja iloinen?
(Itseks.) Vihaiselta hän näyttää ja pian ihmeitä kanssani tehdä taitaa.
(Äänensä). Ethän minua selkään pane, vaikka tyhmyydessäni sinua äsken
vähän soimasin.
KULLERVO. Sinä mieleni vimmaat.
NYYRIKKI. Kuuleppas, mies, mitä sinulle ilmoitan: Erämaassa elävät vielä isäs ja äitis. Minä tiedän sen, mutta elä Jumalan tähden sano Untolan Kimmolle, että kuulit tämän minun suustani.
KULLERVO. Tahdotko mennä? (Nostaa ylös suuren kiven maasta ja viskasee sen Nyyrikin perään, joka pakenee juosten). Kiitä jalkoesi nopeutta, ettäs pelastuit, sun muuten tämä kivi luonnottomaksi aineeksi runtonut olis.—Nyt Ilman kartanoa kohden päivätyötäni päättämään ja siitä suorasti Untolaan käy kostoni tie. (Menee).
Näytelmälaitosten muutos.