(Ulkopuolella Ilmarin huonetta, joka seisoo vasemmalla; perällä näkyy kunnaita, laaksoja ja järviä. Ilmarin emäntä tulee huoneesta).
ILMARIN EMÄNTÄ. (Yksin). Lähestyy jo ehtoo, kuusi mustenee ja mänty mäellä tuolla harmaana haamuna seisoo; tämä, pilvisenä päivänä, merkki paimenella on, että ilta likenee. Mutta miksi viipyy paimenemme tänä ehtoona? Korven rannalla jo torvensa kaikuman pitäis ja kilisemän kellot. (Eräs naispalvelijoista tulee oikealta). Karjaamme, tyttöni, ei kuulu, vaikka ehtooksi jo hämärtyy.
PALVELIJA. Pilvet päivän himeäksi tekivät ja sentähden ei malttanut paimen kohta yön ja päivän rajaa.
I:N EMÄNTÄ. Kovin toki tänään paimenta pilkkasimme, koska saatoimme häntä kiveä kantamaan. Tämän tähden hän ehkä mielellä kyllä katkeralla ensimäisen päivänsä paimensi.
PALVELIJA. Kielensä tähden ei ansainnut hän muuta.—Mutta ken tulee tuossa? Nyyrikki, se kerkeäjalkainen. (Nyyrikki tulee oikealta).
NYYRIKKI. Terveys ja rauha Pohjan kaunoiselle!
I:N EMÄNTÄ. Sinä metsästä tulet ja olet kenties karjani nähnyt, jota
Kullervo kaitsee?
NYYRIKKI. Hän koreasti kaitsee, kaitsee niinkuin vuohi huhtaa. Näkyy kuin metsän petojen kanssa olis hän yksissä tuumissa surmaksi karjalle.
I:N EMÄNTÄ. Onnettomuutta aavistan. Nyyrikki, sinä haastelet kuin olis tapahtunut joku vahinko.
NYYRIKKI. Vahinko suuri, sen itse näin.