KIMMO (yksin). Huomenna, jo ennen päivän nousua, matkustan Ilman taloa kohden ja Kullervon johdatan uuteen kotiinsa, tänne sydänmaahan. Kiusaksesi kovaksi nyt sepän naisen karjaa sinun kaitsea täytyy; sydäntäs tämä kivistää, sen tiedän, mutta huomispäivä pääsinpäiväs on. Ei aavista isos, ei emos, ei kaunis sisares, ettäs näitä kankaita vielä samoilet, enkä heille tietoa anna ennenkuin tässä kattonsa alla seisot. Siitäpä riemu nousee, silloin ilon auringon paisteen ja kyynelten lempeän sateen yhteen liitymän pitää. Silloin, Kalervo, partas tärisee kuin haavanlehti myrskyssä ja emäntäs ilon kyllyydestä valjentuu, ja murheenne sen perään, joka teiltä metsään eksyi ja, niinkuin näyttää, ainiaksi katosi, keventymän pitää hänen kauttansa, jonka siaan saatte, hänen, joka teitä lähestyy niinkuin mies vuosia sitten turpeen alle peitetty.—Mutta murhe raskas teitä painaa nyt, ja väsymättä te metsät ristiin rastiin kiertelette, etsien sitä onnetonta.—Mutta järvelle nyt, verkkoani laskemaan, sillä ilma on lempeä ja tyyni. (Menee verkko olalla. Kalervo tulee).
KALERVO. Ei toivoa tyttärestä, en koreata Ainikkiani enään nähdä saa.— Kova onneni, kuin koira, miestä vainoo ja hänen löytää mihen ikänänsä kätkeyisi.—Erämaahan tänne pakenin ihmisten yhteydestä, pois verisistä melskeistä pahan veljen kanssa, nähtyäni poikani pienen kaatuvan ryövärten miekan alle; tänne pakenin, luullen rauhan täällä löytäväni. —Tosin mulle täällä tytärtä kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtistä halavaa, ja heitä katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta juuri tämä ilo oli sen murheen lähde, joka kovin meitä painaa nyt, ja parempi, ettei yhtään tytärtä meillä ollut olis, kuin että toinen heistä näin temmattiin pois teille tietämättömille.—Niinpä täällä, tällä kämmenen-levyisellä ajalla, joka milloin lyhyeksi, milloin pitkäksi näyttää, mutta on toki lyhyt ja paha, ukkoa kiukkuinen kohtalo vainonnut on. Mutta arvettunut on pistoksista sydämmeni pinta ja arvista kovaksi kamartunut. (Kalervon emäntä ja Kelmä tulevat).
K:N EMÄNTÄ. Missä on hän, missä? Sano missä vieno Ainikkimme on.
KALERVO. En tiedä hänestä minä, mutta olisko sinulla syytä luullaksesi tytön kotiin joutuneeksi?
K:N EMÄNTÄ. Tiellä tullessani keskustelin onnen kanssa ja kiivaasti manasin häntä toivoni mukaan myöntymään. Häntä manasin ja rukoilin saattamaan niin, että, palattuani metsästä, mua Ainikki kotona vartoisi. Niin tingin onnen kanssa ja tein niinkuin mieletön; toivoni todeksi uskoin ja iloisena ja nopeasti, kuin pinokärppä pieni, juoksin kotoa kohden. Niin vimmattu murhe leikkiä lyö ja viimein leikkinsä todeksi päättää, niin katala tein ja tuskani enensin vaan. En näe tässä Ainikkia, en lastani näe.
KALERVO. Et koskaan häntä näe. Jos säästitkin hänen pedot, niin eksyneen kauhistukset lempeän luontonsa viimein toki menettivät.
K:N EMÄNTÄ. Oi tämän murheen syvyyttä!
KALERVO. Syvä murheemme on, mutta valitus ei auta, koska jumalat meidät kironneet ovat. Kovan onnen kohdatessa paras keino, sydäntä koventaa.
K:N EMÄNTÄ. Koventaa, ei, vaan auki repiä tahdon sydämmeni haavat ja koskena juoskoon veren ja kyynelten virta. Tuskaa himoitsen ja tulen povessani tahdon kiihoittaa, kunnes kaikki kartena katoo, ja tämä oli äitin murhe, niin hän tytärtänsä suri, kaunoista Ainikkiansa. Ainikki! Alati kaikuu korvissani äänes, joka pelastusta huutaa, mutta kenkään sinua ei toki armahda. Missä on nyt asuntosi, missä pöytäs, patas ja valkeas, missä olet nyt, nyt, haastellessani näin, missä olet, jos elon neste vielä suonissasi juoksee? Ehkä huosutat paraikaa sammaleisella kuolinvuoteellas etkä vesipisarata janos sammutteeksi saa. Ehkä hourit myös, haastelet kivien, kantojen ja puitten kanssa, ja anot heiltä lievitystä tuskalles, mutta turhaan. Oi luonto niin lempeä ja tyyni ja kuitenkin niin lemmetön! Sinä kantaja tyly, sinä armoton toukontamma, joka varsojas et imetä, vaan omille rinnoilles heidän nääntyä annat. Oi! —murhetta tänkaltaista ei äitin sydän kanna; sen alle pian vaipuu hän, jos päästöä ei tule. Pilvien hallitsija, tänne katsahda ja armahda pian!
KELMÄ. Valitukses, emo, mieleni murtaa, kuolettaa.