K:N EMÄNTÄ. Kullervoni!
KALERVO. Hiiteen tämä syleileminen ja mairitus! Sitä ei ansaitse murhamies. Erotkaat, ja lähde matkaas sinä!
K:N EMÄNTÄ. Ehkä toisin arvelemme?
KALERVO. Pois peto, murhaaja pois!
KIMMO. Kenen hän murhannut on?
KULLERVO. Kimmo, nyt keskellä kahta tulta seison; yksi riutuvana hämärtyneestä taivaanreunasta läikkyy, ja mieltäni kuluttaa sen ikävä kuume, toinen tässä mua sokeudella lyö, etten oikein tiedä kuinka mailma nyt seisoo.
KIMMO. Mutta kenen murhasit?
KULLERVO. Tyttären Pimentolasta.
KIMMO. Nyt Hiien henki vallinnut on ja parastansa tehnyt.
KULLERVO. En tiedä mikä henki; mutta orjaksi myyty, paimeneen pantiin mies ja kivi leipäänsä kätkettiin, jonka pilkan tähden saatoin karjan petojen kitaan, ja kiukusta kuohuvalla povella kotihin kiirehdin. Kohtasi mun pihalla emäntä kiivas ja, tapauksen kuultuansa, kovin päälleni ärhenteli, mua orjaksi mainiten. Tästä mieleni pian tulta iski ja koska hän taasen mulle antoi tämän häpeänimen, niin veitseni rintaansa löin ja henkensä heitti. Silloin metsään pakenin ja samalla retkellä seison tässä nyt.