ILMARI. Enkö toivois sitä?
UNTO. Mutta eipä suonut onni mulle perillistä ainoaa.
ILMARI. Sulle verinen kohtalo pojan antoi, veljesi Kalervon pojan, jota isän kädellä hoitaa taidat.
UNTO. Tätä pedon sikiötä lapsenani pitäisin? Hän huoneeni kauhistus on, ei ketään hän vääjää, vaan kaikkia uhaten kohtelee; sillä eipä käy hänestä pilaa tehdä, koska on hän joltain peikolta peloittavan voiman saanut. Kovasti itsiäni syytän, että kerran häntä armahdin enkä surmannut häntä ynnä sukunsa kanssa. Nyt en mieli enään käsiäni vereen ryvettää, sitä en mieli tehdä.
ILMARI. Koska näin loukkaus-kives hän on, niin miksi et häntä luotas saata? Myy poika minulle, minä paimenta olen vailla ja tämänmoisen juuri tarvitsisin.
U:N EMÄNTÄ (tulee huoneesta). Tule vieraaksemme, seppä Ilmari, ja elä ohitsemme käy.
UNTO. Asiaa tuumailla tahdon.—Mutta astu kattoni alle, Kalevan poika! (Unto, Ilmari ja U:n emäntä menevät huoneesen. Kullervo tulee ja viskasee kirveen olaltansa).
KULLERVO (yksin). Kasken kaa'annasta tulen; mutta mitä siitä? Oi! olisivat kaikki puut yksi puu, kaikki kirveet yksi kirves, niinkuin tarina kertoilee, ja minä kirveellä ankaralla tämän taivaskorkean tammen kaataa saisin, niin tietäisinpä mitä kohden.—Vereni polttaa tänäpänä, ja mieleni riehuu koska isäni veljeä muistelen. Unto, kuinka kauvan povessani säästelen sua kohtaan vihani tulta?—Mutta kohta sen teen, teen koston työn, koska sovittaa vaan aika, että kerralla kaiken perhees surmata taidan, niinkuin Kalervon perheen menetit sinä. Isäni ja emoni murhasit, poikansa orjaksi teit ja otsaansa poltit merkin, josta häpeä ja kirous paistaa. (Kimmo tulee). Tuossa tulee orjakumppanini, Kimmo. Kimmo!
KIMMO. Mitä tahtoo Kullervo?
KULLERVO. Näetkö tätä merkkiä?