KULLERVO. Ihan minun muotoiseni.
2:N PAIMEN. Vanhempainsa luona sanotaan hän löytyvän nyt ja näissä metsissä nähdään hän usein käyskelevän kamoitukseksi ihmisille.
KULLERVO. Hän isänsä luona asuu, mutta nyt seisoo hän tässä.
1:N JA 2:N PAIMEN. Missä?
KULLERVO (osoittaen itseänsä). Tässä. (Paimenet juoksevat pois). Te sinne, toista suuntaa kohden minä.—Oi päivää tätä! Sun synkeän muotos vilaukseksi unohdin, mutta muistan kaikki taasen; kuitenkin sillen muistooni vaan sijan suon, mutta en poveheni. Jokapäiväinen asia tämä oli luonnon säännön ja järjestyksen mukaan eikä enempätä, sen hullu kuvailus vaan melkeäksi tehdä taitaa.—Kotihin käy nyt metsämies, joka otuksen hyvän käsitti, mutta kadotti hänen jälleen, aina samalla retkellä. (Menee. 1:n paimen tulee ja kohta sitten toinen).
1:N PAIMEN. Tule rohkeasti; hän ei ensinkään tavoita perässämme, vaan juoksee perin toisiin ilmoihin ja menee, kuin itse Hiisi. Kuules karankojen ryskinätä jalkainsa alla.
2:N PAIMEN. Ystäväni, hän olis tainnut tappaa meidät niin kuin kaksi kurjaa rottaa ja sitten kaivaa meidät maahan ja turpeilla peittää miehet; sen olis hän, veljeni, tainnut tehdä.
1:N PAIMEN. Epäilemättä. Mutta mitä aattelemme tästä asiasta? Sisar itsensä koskeen syöksi ja tässä seisoi veli, eikä suuresti minänsä ollut, kuultuaan tytön surkean lopun.
2:N PAIMEN. Ihmeitä olemme tänäpänä nähdä saaneet, ja onpa meillä kotona ehtoolla juttelemista. Kulu, päivä, kiireesti että pian näitä kummia ilmoittamaan pääsemme.
1:N PAIMEN. Ihmettelemän pitää.