KELMÄ. Onpa syytä siihen hänellä, koska Kullervo kuin villitty itsensä käyttelee, ketään vääjäämättä. Tänä aamuna, niin kuin tiedät, rikkireväisi hän verkon, jota kutoa hänen piti, pihdin säpäleiksi nurkkaan viskasi ja karkas ulos hurjapäinen.
K:N EMÄNTÄ. Kiukkua kovaa osoitti tämä, mutta aika jo olis tämän tähden torelemasta la'ata.
KELMÄ. Kaiken tämän hän jo unohtanut olis, mutta äsken huomaitsi hän enemmin Kullervon koiranjuonia, joista vihansa uudestaan syttyi.
K:N EMÄNTÄ. Mitä vielä on hurja poika tehnyt?
KELMÄ. Eilen, ehtoon tullessa, koska isä häntä verkastelemisesta oli nuhdellut, hän ongelle lähti, mutta palasi sieltä pian takaisin, ylpeästi vihellellen, vaikk'ei hän kalaistakaan saaliiksi tuonut.
K:N EMÄNTÄ. Aina ei pyynnistä saaliin kanssa tulla.
KELMÄ. Mutta kalaretkestänsä havaitsi isä tänäpänä, että oli verkko kappaleiksi tarvottu ja vene kiskottu syltiä kuivalle maalle, josta ei sitä ilman työttä ja voimatta jälleen laineille saada. Semmoista hän poikansa tekevän näkee, eikä ihme, että vihoissaan hän peuhaa.
K:N EMÄNTÄ. Onnellinen minä, jos en häntä enään nähnyt olis. Mutta tänne hän heitettiin lisäksi murheillemme. (Kullervo tulee). Tuossa tulee onnen heittiö.
KULLERVO. Rauha maassa! Mutta mikä on noin kallistanut muorin pään, juuri kuin kuollut olis ainoa vaskansa?
K:N EMÄNTÄ. Että poikani ainoa syntynyt on, sitä, emo kurja, nyt nureksin. Voi, Kullervo, voi että sun mailmaan saatoin ja kasvatin!