KULLERVO. Näistä eduista en kumpaistakaan sinulta pyytänyt. Oman henkes pelastukseksi synnytyskipus toki sinun kärsiä täytyi, mutta kerran kuormasta päästyäsi, mun olisit Hiiteen viskata tainnut, konttiin pistää kitisevän penikkas ja seinään nuijata kuin kissan.
K:N EMÄNTÄ. Näin haastelevi hän, joka helleydestä ei tiedä. Kiittämätön peto! jos emon tuskat ja huolet kuvailla taitaisit ja tuntea lempensä liekin, niin näin et sanelis. Minä surmata sinua, koska helmassani viatonna lepäsit? En, vaikka olisin sun tainnut kultaunilla kuolemaan nukuttaa, vaikka olis mulle annettu maa ja taivas ja jumalan ikuinen autuus, sitä en tehnyt olis. Ken lempeänsä murhata taitaa?
KULLERVO. Ellös lausuilko näin koreasti, muoriseni; sinne en nyt korvaani kallistaa mieli.—Mitä sanoo Kelmä?
KELMÄ. Enpä hyvää hänestä, jonka käytös on näin hurja, järjetön; toki, enemmin kuin vihata, sua täyttyy surkutella, koska veljeni olet.
KULLERVO. Surkutella ei tarvitse; hyvin kaikki on.
K:N EMÄNTÄ. Siitä kaukana Kullervo. Sä tuijottelet katsella kuin Kalman vieras, ja oudosti äänes kaikuu. Mikä onnettomuus taasen kohdannut sua on?
KULLERVO. Jotain tahtoisin tiedostani reväistä pois.
K:N EMÄNTÄ. Sinä Tuonen kansaa olet lisännyt, verivelkas suuremmaksi tehnyt?
KULLERVO. En tehnyt, tein sen toki; mutta murhaa en nyt muistele, vaan päinvastoin elon kipenän sytyttämistä. Mutta ken taitaa moittia tätä tointa? Hyvin tehty, vaan ei pahoin, ja hän itseänsä syyttäköön, että niin kuin mielipuoli Ahden saaliiksi hän lähti.
K:N EMÄNTÄ. Puhettas en käsitä.