KULLERVO. Eikä ole se käsitystäs ansaitseva. Mitätön tämä asia on, perin mitätön ja turha, ja sopii sitä nauraa, vaan ei itkeä.—Niin on kuin sanon, ja hyvin kaikki on. (Kalervo tulee). Tuossa tulee isä. Mitä sanoo hän?
KALERVO. Kysyt vielä mitä sanon. Kirous ja rutto päälles, konnan sikiö!
KULLERVO. Minä konnan sikiö? Mitä siis hän, joka minun siitti?
KALERVO. Pureksitko sanojani?
KULLERVO. Sana sanasta, niinkuin tapa on.
K:N EMÄNTÄ. Kanssansa, Kalervo, ellös haastelko; hän on kiukkua täynnä.
KALERVO. Mukailisinko itseäni herran mieltä myöden ja kärsisin? Surma ja kuolema! miksi ruuheni ylös mäkeen kiskoit, riivattu, miksi teit sen?
KULLERVO. Siinä aalto sitä ei liikuta, vaikka vinkuisi pohjoinen ja järvi kiehuis.
KALERVO. Huoneestani pois!
K:N EMÄNTÄ. Minä onneton! Malta, Kalervo, kenen kanssa tekemisissä olet: hurjan miehen, vallattoman metsäläisen kanssa.