KALERVO. Pelkäisinkö häntä? (sieppaa seinästä miekan, jolla uhkaa
Kullervon). Ulos huoneestani, kehno orja, ulos!
KELMÄ. Isäni!
K:N EMÄNTÄ. Oi jumala! Verinen riita tästä nousee.
KALERVO. Ulos, merkitty juhta!
KULLERVO. Merkitty juhta?
KALERVO. Ulos! sun muutoin miekallani lävistän.
KULLERVO. Elä uhkaile mua miekallasi, tämä keihäs on kaksi vertaa pitempi.
K:N EMÄNTÄ. Edestänsä hetkeksi vältä, Kullervo.
KULLERVO. Nyt en juuri mielly siihen, vaan uhkausta uhaten kohtaan, ja taitaisin nyt tehdä, mitä kauhistuis täällä tämä autio maa, sillä mieleni hurjaksi, sokeaksi käy. Merkitty juhta! Tämä sana, niinkuin kärmeen kieli sydäntäni pistelee ja myrkyllänsä sekoittaa miehen aivon.—Sama leikki aina, mihin käännyn, mutta silmäniskun, jota ei nauraa tule, siinä leikissä näyttää tahdon.—Tänne mustat pilvet joka ilmasta ja kauhistuksen yö, jossa huhkaimena Kullervo kuolon sanomia huutelee! Kuulkaat, kuulkaat mitä teille ilmoitan: Tyttärenne Ainikki, joka eksynyt oli, itsensä vihasen kosken kuohuun viskasi, ja nieli hänen ahne pyörre.
K:N EMÄNTÄ. Oi! tämäkö armaan lapsen loppu?