K:N EMÄNTÄ. Sinä murheen riutuvan häpeän vimmaksi muuttaa tahdot.
KULLERVO. Totuutta ilmoitan.
K:N EMÄNTÄ. Oi kauhistus!
KULLERVO. Pimeys tulkoon pimeyden päälle! Loppuun asti teille asian kertoa tahdon, ja kuuluu se näin: Hän, joka immen päälle iski niinkuin kotka ja väkisten neitsyytensä kunniankruunun vei, ken oli hän? Kalervon ainoa poika hän oli. Juuri niin; miksi tuijottelette minua noin?
KELMÄ. Auttakaa äitiämme, hän pyörtyy. (Kelmä ja Kalervo rientävät emännän luoksi, joka pyörtyy ja kaatuu).
KULLERVO. Koskisko se minuun?
KELMÄ. Tämä kaiketi on kuolemansa.
KULLERVO. Kuolema ja umpipimeys.
KALERVO. Rosmo, miksi meitä rääkkäät? Jos kipenäkin povessasi sääliä löytyy, niin käy käsin keihäälläs tahi miekalla tällä. (Viskasee miekkansa Kullervon eteen). Vuodata veremme ja pikemmin meistä loppu tee.
KULLERVO. Niin armelias en ole, merkitty juhta ei ihmissydäntä kanna.
Mitä kanssanne mun tekemistä olis, koska piiriinne en kuulu?