UNTO. Sanotpa jotain.
KIILI. Mutta jos nyt viisaita olemme, niin hauskasti kuljemme tämän matkan. Kulta on saakeli tuomaan nokkavuoria ja ilon pöhnää.
UNTO. Ha, ha, ha! sinä konna. Tätä asiaa harkita tahdon.
KIILI. Ja muistaa kuinka Ruotus rikkautensa ko'onnut on tästä yhtä ja toista jutellaan—ja kuinka hän köyhiä ja vaivaisia armahtaa.
UNTO. Hän heille ei murenata anna.—Haa, Ruotus sinä! nyt katso aarteesi, koska rupeavat kourani syhyilemään. Sinä köyhiä vainoot.
KIILI. Varkain, ryöväten hän tämän rikkauden itsellensä käsittänyt on.
Mutta sitähän jumalakin nauraa, koska varas varkaalta varastaa.
UNTO. Aarteensa mua tahtovat tykönsä vetää.—Ylihuomispäivänä, Kiili.— Mutta tässä tulevat miehemme. (Joukko miehiä tulee oikealta, joista kaksi pysäyy teaterille, mutta toiset katoovat vasemmalle). Kitsas onni jo teitä seurannut on. (Unnon emäntä tulee vasemmalta).
1:N MIES. Tyhjä niinkuin tuulenpesä konttimme on.
U:N EMÄNTÄ. Te saamattomat miehet, jos päivän kalastaneet olisitte, niinkuin tahdoin, niin olispa ehkä ruokanne nyt maksettu.
1:N MIES. Emmekö parastamme tänäpänä koettaneet ole?