NYYRIKKI. Te, silloin nahkaani pistettyinä, mitä olisitte tehneet?
VIKSARI. Katkerasti itkeneet.
NYYRIKKI. Auttoiko itku siinä, ystäväni, auttoiko itku siinä? Ei, vaan karata päätin ämmästä ja onneani koettaa. Mutta ennen lähtöäni, söinpä parhaat palansa, söin itseni täyteen kuin kiiliäinen ja mitä en jaksanut tuhkaan viskasin, särjin astiansa, vesisaavinsakin vielä kaasin, kaikki sekamelskaan myllersin ja sitten pois, mitä käpälät kestit.
VIKSARI. Mikä rohkeus!
NYYRIKKI. Mitäs teki?
TIERA. Mutta sitten?
NYYRIKKI. Jouduinpa paimeneksi äveriäälle pohatalle; myös ankaran kiivas mies: mutta kuitenkin, häntä palvellessani vuosia kymmenen, vaan kerran selkääni sain. Mitä todistaa tämä?
VIKSARI. Isäntäsi hyvää kärsiväisyyttä.
NYYRIKKI. Se luontoni vikkelyyttä todistaa. Jos, toisen orjana, selkääsi säästellä mielit, niin elä siinä kuhnaile eläkä kahnaile, vaan pujehtele kuin salakka, ja kerkeä, kuin tulen leimaus, vastaamaan ole, koska jotain sulta kysytään.
VIKSARI. Parempi vielä, jos vastaat jo vähän ennen kuin kysymys tullutkaan on.