KIMMO. Iloinen kuin pääsky eikä murhetta yhtään!
KULLERVO. Oikein! Iloisia olla tahdomme ja hauskasti asumme tässä kahdenkesken: sinä ehtoisilla saaliinesi järveltä palajat, minä metsän korvista, ja niin yhdymme tähän iltapystyä viettämään.—Mutta nytpä valoa ja lämmintä tarvitsemme. Mistä löydän tulukset, missä on karkku, pii ja taulaa? (Etsii kiukaalta). Loimottavan tulen teen. Tässä ovat. (Iskee). Kaikki käy hyvin! Näetkös, minä isken kuin Ukko pilvien päällä.
KIMMO. Miksi ansaitsisin lavolla poltettaa?
KULLERVO. Mitä haastelet? Toisella tavalla leikkiä laske!
KIMMO. Tapahtukoon mitä jumalissa päätetty on; mutta saata tänne tuohta sata pihtiä ja tervaksia tuhatta rekeä, sillä olenpa sitkeätä juurta enkä juuri leikin menehdy.
KULLERVO (itseks.) Häntä turhaan manaan.
KIMMO. Et toki mua teurasta kuin karitsaa; käyppäs ensin vähän rinnusteloon. (Astuu uhaten K:voa kohden).
KULLERVO. Mikä aikomukses?
KIMMO (astuu takaisin ja sieppaa käteensä rahin, jolla uhkaa K:voa).
Sanoman ihmisten pitää: kalliisti henkensä Kimmo myi.
KULLERVO. Siivosti, mies! (Tempaa häneltä rahin, jonka hän viskasee pois). Jos vihakäsin mua kohden vielä liikahdat, niin ulos huoneesta joudut. (Rupee taasen tuluksiin).