LEA. (Lähestyy isäänsä.) Isäni, pyhä aavistus panee sydämeni vapisemaan. Onko, niinkuin salaisesti toivon? Sano: miksi itket?
SAKEUS. Korkeuden hallitsija, mikä olen minä, ettäs minua muistelet? Tomussa mateleva mato ja kuitenkin sun lapsesi. Äskenpä vielä ryömin kurja mammonan taakan alla, ja ympärilläni vallitsi levoton yö; nyt rohkenen katsoa ylös, ja avoinna on edessäni taivas, avoinna isä Abrahamin helma!
LEA. Eijaa! mun isäni on valinnut parhaan osan, on astunut hurskasten tielle. Eijaa! nyt soikoot kanteleet ja huilut, ilon pauhinasta vapiskoot perustat kaikki, ja pyhällä savulla ja tuoksulla täyttyköön huoneemme, niinkuin Jesaias profeetan riemun ja kunnian juhlana ennen. Iloitkaamme! Iloitse, Joas, mun armahani!
JOAS. (Karastellen kurkkuansa.) Hiljaa, nainen, hiljaa!
LEA. Iloitse kanssamme autuuden päivänä! (Lankee isänsä syliin.) Terve, isä, terve! Ah, Aram! heitä murheen muoto kauvas pois ja anna henkesi lentää leimausten kotihin saakka. Nyt ilo-myrskyn aalto korkealle käyköön, nouskoon laine laineen hartioille suutelemaan siipiä kultaisen pilven, ja asettukoon sitten myrsky taas, asettukoon rauhan tyyneksi mereksi, jonka syvyydessä itseänsä kuvailee pyhä, kaartava taivas.— Mutta kerro, isä, kerro meille onnesi retki.
SAKEUS. Armas tyttäreni, riemulla sen teen. Ankara oli hetki, ijankaikkisesti ankara ja kaunis.—Kaupungin portilla, lähellä taloani seisoin, ja ihmisjoukko, niinkuin juhlallisesti kohiseva virta, likeni meitä, ja sen keskellä Galilean matkamies. Mutta kun kansan paljous mun esti pääsemästä tielle, astuinpa erääseen puuhun ylös, ja sieltä toivoin häntä nähdäkseni. Helteisesti hohti päivä, ja puhtaana ja sinisenä kaarteli taivas vuorten kukkulain ylitse. Hän viimein ilmestyi esiin tuon punertavan kallion ja vanhan palmun välistä pitkin hietaista tietä.—Hän tuli; nuori mies, puettuna liehuvaan mantteliin, lähestyi ihanasti kalveilla kasvoilla, ja ruskeat kiharat häilyivät hänen olkapäillään. Niin hän lähestyi ja ihastuksella seurasivat häntä kansan silmät. Mutta nytpä huomasi hän puussa miehen, katsoi ylös, ja tuntuipa, kuin pyhä laine olisi valellut minun ruumistani. Lempeä tosin oli tämä katsanto, mutta vakava ja ylevyyttä täynnä, ja terävästi säteilevä niinkuin päivänpaiste, peilin heleästä pinnasta välähtäessä. »Sakeus», hän sanoi, »astu alas, sillä tänäpänä tahdon vierailla sun huoneessasi». Kernaasti, vaikka kovin hämmästyen, minä riensin alas; iloisena hän seurasi minua ja astui huoneeseni; minun, publikanin huoneeseen! Mikä kunnia!
JOAS. Kunnia?
SAKEUS. Kunnia suuri, mutta suurempi vielä onni, onni taivaallinen! Kiireesti valmistin atrian, jota veljellisesti nautitsimme yhdessä: hän, hänen opetuslapsensa, Ruben ja minä. Mutta atrioitessamme, mitä pyhää ja korkeata oppia lähti hänen suustansa, suloisimman äänen siivillä korvahani kannettuna! Hän saarnasi rakkauden laupiaasta Jumalasta, joka ei tahdo täällä suurimmankaan syntisen kuolemata, ei pahimmankaan ihmisen turmiota, vaan tahtoo häntä kääntää, parantaa ja puhdistaa omaksi lapseksensa. Paastoaminen ja rukouksen ulkonainen puuha on hänen edessänsä mitätön, mutta puhtautta, puhtautta, sielun puhtautta hän tahtoo meiltä. Ja kaikille maan päällä, jotka vilpittömällä sydämmellä käyskelevät täällä, tunnustaen ainoasti Jumalaa korkeudessa, niille kaikille hän lupaa ijankaikkisen autuuden.—Niin hän opetti, ja oppiansa hartaasti kuuntelin seurassa hurskasten miesten. Sydämeni vavahteli, kuumeni ja syttyi lopulta kaikki-voittavaan paloon. Ylös, läpi silmieni kyynelvirran, minä katsahdin pyhään mieheen, ja hän katsahti minua, niinkuin kirkas taivas satavan pilven ääreltä meihin katsahtaa, lähettäen toivon valoa. Niin katsahti hän, ja hänen poskensa hohtivat kuin tulinen hiili. Ah! silloinpa mun käsitti Jumalan kaikkivaltias henki, mä nousin ylös, todistin hänen Messiaaksi, lupasin uskoa häneen ja hänen voimansa kautta kantaa vanhurskauden hedelmiä. Ja mitä lupasin vielä?—Se nähkäät kohta omilla silmillänne, rakkahimmat ystävät. (Menee ottamaan lipastansa.)
LEA. Ylistys olkoon Jehovalle, ylistys ja kunnia!
JOAS (erikseen). Hmk! Mitä tahtoo hän lippaastansa? (Sakeus on kantanut lippaansa pöydälle.)