SAKEUS. Sinä saatat mun sydämmeni paisumaan.
JOAS. Hän ei tiedä, mitä hän tekee!
LEA. Hän tekee työn otollisen Jumalan ja ihmisten edessä.
JOAS. Kulta on minun!
RUBEN. Sinä valehtelet!
JOAS. Minun ihan totisesti!
SAKEUS. Mitä? (Ottaa Joasta käsivarresta ja viskaisee hänen kiivaasti sivulle.) Mene matkaasi, kiusan henki.
LEA. Kiitoksia, isäni! (Ruben vie arkun pois.)
SAKEUS. Tässä on tapahtuva minun tahtoni, vaan ei sinun.
LEA. Kiitoksia, isäni, kiitoksia!—Mutta mitä haastelen minä? Ei suinkaan sovinnon ja rauhan kieltä. Toki: anna anteeksi, armas Joakseni, lause, jossa puhkesi ilmiin Lean entinen mieli, iloiten toisen vahingosta. Mutta sitä pyytää hän sun unohtamaan taas.—Niin teki mun isäni sua kohtaan, kun ei voinut toisin tehdä, osoittamatta karmeutta. Tiedä, että ovat hänen silmänsä auvenneet näkemään, minkä ihanan oikeuden työn hän nyt rikkaudellansa tekee, työn, josta riemuitsee Jumala ja enkelit. Sen sanot myös kerran sinäkin, kuultuasi taivaan oppia, joka on sovinnon ja rakkauden evankelio.