CONON. Mun pieni kuoposeni, muista mitä sanoi kerran isäs: Sveapori seisoo, niinkauvan kuin on se kourissa uskollisen miehen.
KARIN. Mutta jos tämä uskollinen nyt äkisti muuttuisi petturiksi.
MARGARETA. Miksi aattelet niin?
KARIN. Mahdanko aavistaa pahaa? En tiedä, mutta hyvältä ei tunnu mielessäni nyt. Kuinka olleekkin niin aattelin.
CONON. Mutta erään linnan, vallankin tärkeän linnan päämiehen virkaa ei anneta muille kuin kauvan koetetulle ja kauvan kokeneelle miehelle.
KARIN. Mutta uskollisuus itse on langennut ja saattanut ihmisyyden itkemään.
CONON. Totuus, mun tyttäreni, surullinen totuus!
MARGARETA. Jos löytyisikin nyt tuon eljen miestä, niin löytyisihän aina taasen joukossa toisia miehiä, jotka asettaisit rintansa urhollisesti vastaan verratonta pimeyden työtä. Eipä Anianin sielu, tiedän minä, ei tuhannen mailman, ei tuhannen hengen edestä sietäisi tuota häväistystä; ennen menisi hän kuolemaan.
CONON. Toki, heittäkämme nämät synkeät mietteet.
KARIN. Ne heittäkämme kauvas. Mutta yhtä, isäni, kysyn vielä kuitenkin.
Onko meiltä kaikki kadotettu, koska on kadotettu Sveapori?