CONON. Siinähän mies.
MARGARETA. Mutta hän saattaa murheen sanoman.
KARIN. Sano kiireesti mitä tiedät, sano kiireesti?
CONON. Mitä kuuluu, Matti?
MATTI. (Kyhnien päätänsä.) Ei yhtään hyvää, herra.
KARIN. Minä ouneksin hirveintä!
CONON. Hän sanokoon sitten että Suomen armeija pohjassa on hävitetty ja valloitettu Sveaporin linna. Mitä? Sveaporin linna? Ei koskaan!
KARIN. Sano pian, muuton sydämmeni kätkee! Sano hyvä Matti!
MATTI. Sanon niin pian kuin ehdin. Ja kuulkaat nyt. Sen ijäkkään herran, jolle saatoin teidän kirjeenne, isäntäni, kohtasin kovassa tilassa, sillä tieto tuhosta oli hiljan tullut. Toki, viimein luettuaan kirjeen, kääntyi hän puoleeni vavisten ja lausui: sano isännälles, mies,—sillä kirjoittaa en voi tällä erällä—että syy on nyt itkeä: Sveapori on langennut.
NE TOISET. Langennut!