MATTI. Mutta kunnialla.
CONON. Haa, vai kunnialla! Mahdotonta!
MATTI. Vartokaat hieman. Eräänä myrsky-yönä rynkäsivät Venäjän laumat västinkiimme sisään. Nousi tuosta hirveä meteli, ja Suomen miehet nyt vimmoissaan tekivät verrattoman työn. Kas, vilauksessahan lensi suurin osa linnoituksesta tulen siivillä ylös ilmaan pamauksella, jolla ei vielä ole ollut määriä täällä taivaan alla. Niin räjähti hän avaruuksiin ylös yynnä kaikkein ystävien ja vihamiesten kanssa, ja jälellä on varusteesta ainoastaan muutama raunio.—Niin käski minua ystävänne teille kertomaan. (Hetki äänettömyyttä.)
CONON. Ja sinä kerroit kauhistuksen näytelmän. Olipa siinä laukausta!
KARIN. Oi Jumala, että kesti maa ja taivas!
MARGARETA. Että kesti korkeuden vahvuus ammahdusta verrattoman tulen!
CONON. Ah! tuima linna, kampatessaan kuolon kanssa, antoi mennessänsä mailmalle niin voimallisen potkauksen, jossa itse Vesuvius ei kilvastele.
MARGARETA. Voi ilmiötä pimeässä yössä tuhansien kuolemien tähden!
KARIN. Tuhansien kuolemien tähden ah ja voi!
CONON. Kuoli siis Anian.