ANIAN. Leipää varahuoneet täys!
CONON. Puuttuiko kuulia ja kruutia?
ANIAN. Jynkät kellarit ampuvaroja täys!
CONON. Te tunnottomat peikot! Ja sinä Kronstedt, haa sinä musta perkele!
ANIAN. Hän oli onnellinen hän ja muutama herroistamme vielä. Heidän vikoissansa helähteli kultasia tynnöriä, ja sentähden astui Venäjä niin mukaisesti ja ilon pauhinalla itärannalta sisään.
CONON. Mutta te?
ANIAN. Me äänettöminä, alakuloisina ja vitkon niinkuin kilpikonnat länsipartahalta astelimme ulos kohden mannermaata. Siinä iltahetkenä, murheen veljinä erosimme mikä minnekkin, päin kaikkia ilmoja, kuin suden poijat, joilta surmattiin emä.
KARIN. Synkkä iltahetki!
MARGARETA. Oi kylmien kyynelten hetki!
CONON. Niin erositte häväistyksen päivänne hämäränhetkenä, o, o!