ANIAN. Älä poistu minusta, sä ihanin! Kuin jumalilmestys sä väikyt tässä edessäni, loistaen kuutamon kelmeässä päivässä!
MARGARETA. Anian, oi Anian!
ANIAN. Miksi käännät pois sun kasvos?
MARGARETA. Miksi antavat he kamalan varjon?
ANIAN. (Eriks.) Mitä meinaa hän?
MARGARETA. Oi katala Anian!
ANIAN. Pimeä, tuskista menehtynnä.
MARGARETA. Tuskan pimeys tämän rinnalla on halpa.
ANIAN. Minkä sitten? Sano, ja poista se pimeys, sinä taivaan kiiltävä haamu tämän kuutamon kelmeessä päiväs!
MARGARETA. Ah! niin heljänä ennen kiilsi myös Anian lempivän silmäni edessä. Mutta voi tuota kehnoa sumua hänen otsallansa nyt!