ANIAN. Taisteloon ja kuolemaan! Ja enkö tiedä että nuorena urona kuolen? Mitä sanoi hän poikaiselle kerran pimeäsilmänen vaimo? »Varahinpa sinä pienoiseni kuoletkin, kylmenethän nuorukaisna kauvas jylisevään jylhistöön.» Haa, siinähän sankarin kuolema!
MARGARETA. Niin hän sanoi, synkeä, vakaa vaimo.
ANIAN. Ja niin nyt aavistaa sieluni, jännittäen kaiken olentoni sodan veriseen temmellykseen. Ennen päivän koittoa lähden, mun lemmittyni! (Vetää häntä rinnoillensa.)
MARGARETA. Ah alas kyynelten virtaan minä tahtoisin vaipua! Mutta kuule, kuule mitä näin minä näyssä juuri tässä, tällä hetkellä, tuossa isäni poistuessa.
ANIAN. Sinä olet siis näkijä?
MARGARETA. Näinpä sinun kuolemas!—Oi Aniani onhan tämä lakkaamaton murheen yö. Mustat, veren pallistamat pilvet sen taivahalla yhä ylitsemme kiirii, toinentoistaan kaahaten kuin hurjat kotkat ja korpit. Kauhistuksen henki vallitsee, luonnon rakennot syrjähtyvät ja moni halpa, kaino tyttö ennustaa tulevista päivistä. Järistys läpi sielun tunkee, sielua kuvottaa, ja se rupeaa tuskissaan tirkistelemähän ulos ruumiinsa peitteestä. Oi mitkä aijat!
ANIAN. Mutta kerro mitä näit.
MARGARETA. Ankaran näyn. Eteheni avettiin kappale aution Pohjanmaan rantaa, jossa riehui sodan liekki jynkän vuoren liepeillä ja lähellä laakeaa merta. Kiivas oli kamppaus, ja tekivät siinä ihmeitä Suomen sankarit. Toki ensimmäisnä, ylimmäisnä aina taistelit sinä, sodan tulessa hehkuen kuin kilvoitteleva enkeli. Niin taistelit, kunnes monesta haavasta kaikki veres ja voimas olit virranneet ulos; ja sun henkes raukeni. Mutta ympärilläs huudettiin kuin Juuttaan jalopeuralle: »ah että sankari kaatuu!» Ja nyt, kuoleman sinua suudelles, sinä myhäilit kuin myhäilee autuas sielu riemun ja kunnian pauhussa. Ah mikä näky! Kuin taivaan tulesta mun sydämmeni leimahteli koska katselin kunnian hetkeäs meren aavalla rannal.
ANIAN. Sun sanas, sun äänes pyhä tuliseen rautapaitaan kietovat mun ruumiin, ja tuimasti himoon että kuulisin jo tappelon jylinän; ah, heti rynkäisin sen pyrskivään kitaan, sen hurjimpaan Urian-leikkiin!
MARGARETA. Oi sä jalo sotilas! Kunnias retkelle lähde ja ota myötäs mun lempeni aarre ja rukousteni taivaanlauma.