ANTRES. Sinä tanterella seisot.
ESKO. Mutta henkeni taivaan navalla pyörii.
ANTRES. Sinä teet minun kovin murheelliseksi!
ESKO. Tämä on niin lystiä. Maa ja taivas lyövät kupperkeikkaa ja sinä, kraatari Antres, pyörit silmissäni kuin apina markkinoilla ja kuitenkin tahtoisin sinua hellästi suudella. Kyllä tämä on kuolema; ja minä saan saatanan kuraasin. Hih! Nyt tappelisin legioonien kanssa.
ANTRES. Olethan ryypännyt, mies?
ESKO. Olenhan senkin tehnyt. Kaksi oivaa kulausta otin äsken juuri Mikon taskumatista.—Mutta nyt on aika tullut, ja kerran meidän kaikkein kuolla pitää; usko minua!
ANTRES. Esko, oletko koskaan ennen ollut humalassa?—
ESKO. Totta sanoen, en koskaan!
ANTRES. Nyt olet, naapurini!
ESKO. Olisko tämä humalaa?