ESKO (itsekseen). Minä olen onneton!
NIKO. Mitä tuijottelet noin päälleni, ystävä Eerikki.
EERIKKI. Mitä konstia taas, Niko? Mihen on partas joutunut, sinä kanalja? Missä on ryhevä partas, jota Hämeenlinnassa sun, pari päivää sitten, näin kantavan?
NIKO. Kuule pieni kertomus, ja nämät toiset kuulkoot myös, jos se heitä miellyttää. Näille kahdelle, jotka tulit kaupungista, tein pienen keppoisen Puol'matkan krouvissa. Siinä haasteltiin eräästä varkaasta, jonka sanottiin löytyvän niillä seuduilla ja jonka he toivoit saavansa kouriinsa, ansaitakseen sen suuren luvatun palkinnon. Tuo mustahiuksinen ystävä tuossa lupasi, jos hän käsittäisi varkaan, hänen kohta istuttaa rattaillensa ja kyydittää hänen kotopitäjän nimismiehen luoksi. Minä äkkäsin hänen olevan samasta pitäjästä kuin minä itse ja, koska olin kovin väsyksissä, mielin päästä kyydillä kotiin; sentähdenpä kävin salaliittoon krouvarin kanssa, saadakseni itseni oikein tämän mainitun varkaan muotoiseksi. Kaikki kävi kuin tulta pohtaen. Krouvarin tukkaani keritessä partani ajoin, ainoastaan tämän piikin jätin ja painoin tämän pilkun nenäni viereen,—ja se kadokkoon taas! (Pyhkäisee pois pilkun).—Toinen hattu ja takki vielä, jotka sain krouvista, ja se suuri varas astui sisään krouvitupaan. Nämät kohta kuin kotkat niskaani, sidoit minun, ja riemun metelillä, sillä luulivatpa käsittäneensä kalliin aarteen, kyyditit he minun kotiin. Tässä seison nyt ja kiitän kyydin edestä!
EERIKKI (nauraa). Sinä veitikka!
JAANA. Isäni, olkaat terve-tullut!
KRISTO. Terve tuloa. Ja tulittepa otolliseen aikaan. Oi onnen hetki!
Tässä on siis Jaanan isä, tytön oikea naittaja. (Lautamiehelle).
Lautamies, käykäät puhemiehekseni.
EERIKKI. Kernaasti. Tässä, Niko, seppä Kristo, oiva ja vikkelä mies, rakastaa tytärtäsi; anna hänen saada se, hän on ansaitseva hyvän vaimon.
NIKO. Mitä sanot itse, Jaanani?
JAANA. Suorasti puhua tahdon. Oi! olettehan oma isäni, tukeni ja turvani? Eihän tarvitse mun enään pelätä vieraan vihaa? Sydämeni aatukset teille sanoa tahdon.—Tätä miestä kauvan rakastanut olen, hän yöt ja päivät on ainoa aatukseni ollut, ja armahin toivoni on, joutua vaimoksensa; mutta karmeasti on meitä estetty yhtymästä avioliittoon. Oi, isäni! minä paljon kärsinyt olen.