NIKO. Sen uskon. Sun silmäs katse on kärsivän seraahvin.
JAANA. Mutta en toki kannella tahdo, en, sitä en tee. Onhan kaikki hyvin taas.
SEPETEUS. Tosin on tyttö päiviä tuimia koettaa saanut; mutta ankara sananlasku sanoo: »silakka ei pahene suolassa».
NIKO. Jaa, kanttoori, hän on kelpo tyttö, sen näen.—Ota ystävääsi kädestä; minä kihlaan teidät, minä myös. (Kristo ja Jaana ottavat toinen toistaan kädestä).
MARTTA (itseks.) Siis kaikki kadotettu. Kirous, kirous! Tätä en kestää voi.
NIKO. Tulevana sunnuntaina käyköön kolmas kuulutus.
KRISTO. Silloin vietämme häämme myös ja sitten nostamme viisi sataa riksiä. Se on nyt varma saaliimme, sillä eihän taida Esko enään kanssamme kilvoitella. Jos päättäiskin hän itsensä kihlata paikalla, niin on kuitenkin häihinsä viikkoja kolme, mutta meillä ainoastaan viisi päivää. Voitto on meidän! Mutta mitä on kaikki tämä sinun suhteen, tyttöni, jonka nyt vissisti omakseni tiedän.—Kuitenkin, voitto on meidän!
SEPETEUS. Sallimuksen käsi, sallimuksen vilpitön käsi!—Totuuden kieltä lausun. Tältä turvattomalta tytöltä koetettiin juonilla monikoukkuisilla oikeutensa kietoa pois, estellen laillista liittoa, mutta kaikki toisin kääntyi.—Te, jotka kiellätte löytyvän sallimuksen johtavaa perämelaa, käykäät tänne, käykäät Nummisuutarin pihalle, näkemään esimerkkiä edessänne, sen teitä sokeudella lyömän pitää kuin ukkosen sinertävä salava.—Suuri ompi vääryyden voima, mutta oikeuden suurempi vielä. Ja tämä on lohdutus!—Mutta mitä joulupukkia tuodaan tuolta? (Kuokat, kantaen Mikkoa, tulevat vasemmalta).
ESKO. Olethan siinä, Mikko? (Asettavat Mikon istumaan maahan).
1:N KUOKKA. Kanttoorille sidottavaksi tuomme miehen; hän on murtanut jalkansa.