ESKO. Häntä en pelkää. Tuonne mäen syrjään juoksen niinkuin ilves ja haen ylös sen kavalan ketun luolastansa. Tahdonpa näyttää, mitä se maksaa, että salakoukkuja tekee.—Minä tulen pian takaisin. (Menee).
KARRI. Enpä havainnut minä mitään kamppausta painissa. Pahoin meiltä, jos yllytämme yksinkertaisia kumppania hurjiin käytöksiin.
MIKKO. Se ei vahingoita, isäntä. Hän on vimmatun itsepintainen ja voimaansa aina luottava. Ei vahingoita, vaikka saisi hän pienen muistutuksen.
KARRI. Luulenpa, että tarpeeksi hänen nyt höyhentävät. Mutta niitä kaloja, joita ongimme, niitä saamme.
MIKKO. Suotteko minun kysyä yhtä asiaa?
KARRI. Mielellä.
MIKKO. Oletteko te tavannut Eskon isää, Nummisuutari Topiasta,
Puol'matkan krouvissa?
KARRI. Tapasinpa hänen tultuamme kaupungista.
MIKKO. Oliko tässä tilaisuudessa jotain keskustelemista välillänne jostain naimakaupasta, koskeva Eskoa ja kasvate-tytärtänne Kreetaa? Ehkä leikin vuoksi?
KARRI. Senkaltaista jotain siinä haasteltiin, ja lausuinpa silloin yhtä ja toista, jota en tehnyt olisi ilman vähän häkää ylikammarissa tässä. Totta sanoen, mua huvitti lyödä hieman leikkiä ukon kanssa, mutta jos hän leikin otti todeksi ja sen mukaan on nyt työksennellyt, niin paheksinpa tätä poikamaista käytöstäni krouvissa.