2:N HÄÄMIES. Tästäpä nousee iloiset talkoot.
1:N HÄÄMIES. Nyt naapuritaloista viikatteita toimeen. (Osa häämiehiä menee perältä ulos).
KARRI. Noh, jos mielitte, niin olkoon menneeksi. Käykäämme sitten itsiämme varustamaan. (Karri, Jaakko, Kreeta ja m. menevät oikealle).
MIKKO (yksin). Esko viipyy vielä riitaretkellänsä. Onpa lysti nähdä millä muodolla hän sieltä palaa.—Eroisinpa koko miehestä, jos ei matkakassa meitä yhteenliittäisi. Mutta päivä päivältä se vähenee, sillä enpä juuri kovin sitä säästele, ja koska se kerran on tyhjennetty, silloin katoo Mikko Vilkastus. (Esko tulee kiivaasti hattu kädessä, tukkansa on hajalla ja näyttää revitylle, ja silmänsä alla näkyy punainen naarmu).
ESKO. Mikko, katsos näin olen minä nyt revitty! Mutta tästä nousee hirmuinen prosessi.
MIKKO. Varjelkoon sinua Jumala, Esko! Miestä seuraa tänäpänä kiero onni, näen minä.
ESKO. Olipa heitä kaksi yhtä vastaan, ja se ei ollut rehellinen tappelus. Tosin annoin minäkin puolestani, annoin, että mäki tärähteli, mutta taistelinhan ylivoiman kanssa.
MIKKO. Kuinka oli tapaus?
ESKO. Mökkiin juoksin niinkuin luoti ja näin selvästi, että poika oli saanut isältänsä aika saunan, mutta kas kun karkasin minä pojan niskaan, niin tulipa heistä molemmista toverit jälleen, ja nyt yhdessä peittomaan minua.
MIKKO. Niin niin, yhteinen vihamies saattoi Heroodeksen ja Kaiphaan ystäviksi.