ESKO. Puusuutari. Elä kopeile, mies! Tiedätkös, kuka tässä on laillinen sulhanen?
JAAKKO. Sen mahdan minä parhain tietää.
ESKO. Tiedätkös, minkätähden minä olen tässä?
JAAKKO. Sen mahdat sinä parhain tietää.
ESKO. Teethän minun aina hullummaksi. Mutta elä huuda vielä: hoi, koska oja on edessäsi, syvä suvanto on edessäs, ja katso, ettes joudu pahoihin puliin, ennenkuin pääset sen ylitse.
MIKKO. Esko, kuule minua!
ESKO. Nyt en kuule sinua enkä paljon koskaan enään. Rupeanpa vähitellen havaitsemaan, minä miehenä sinä käyt.—Minä pelkään, ettei Teemu painissa kampannutkaan; olisinhan tuntenut sen itse. Mutta sinä olet kettu, oikein aika kettu, ja sinulla on reisukassani hallussa; no no, tuleepa siitä tilinteon päivä, tilinteon päivä tulee.
MIKKO. Mutta tässä on minulla ensin toinen asia suoritettavana.
(Kääntyen Jaakon puoleen). Jaa, arvaappas minkätähden minä olen tässä.
JAAKKO. Sitä ei tarvitse arvata, koska tunnen asian omasta kertomuksestas. Olethan käynyt tänne tietäjätä kohden, saadaksesi tietoja kreivin varkaasta ja voittaaksesi seitsemän sataa riksiä.
ESKO. Minä annan palttua kreiville ja hänen varkaallensa. Siitä syystä en ole tässä, vaan asia on toinen ja ankarampi.