JAAKKO. Sinä olet siis valehtelija.
ESKO. Elä ylvästele, mies! Minä en ole valehtelija, mutta sinä olet ryöväri. Morsiamen, melkein kihlatun morsiamen olet sinä ryövännyt minulta, Kreetan ryöväsit minulta.
JAAKKO. Hän itse todistakoon, jos olen hänen ryövännyt.
ESKO. Hän taitaa valehdella niinkuin sinäkin.
JAAKKO. Jos hän valehtelee, niin miellyttipä häntä tämä ryöväys.
ESKO. Kas niin, nyt puhut itses kiikkiin koreasti. Kuules, Mikko Vilkastus; sillä iskenpä kiinni joka koukkuun ja solmuun, jotka ovat mulle tarjona tässä asiassa.—Sanoppas, missä asuu tämän kylän lautamies!
JAAKKO. Tässä ei tarvita lautamiestä.
ESKO. Minä tarvitsen häntä.—Sanoppas koreasti, missä lautamies asuu! Sillä näetpäs, poikani, tästä nousee keräjän juoksut; kruunun rautakouran huudan minä avukseni, ja luulenpa, ettes juuri naureskele, koska kontillaan edessäni ryömit lakituvan laattialla, rukoillen rikostasi anteeksi minulta. Juuri niin sinua opetan, tansmestari!—Ettes vähän häpee narrata itsellesi toisen kunniallista morsianta, sinä, sonnivaska, puuhevoinen, tervattu kuusen juurikko! Vai sinä tässä minua leukaani pyhkeilemään panisit, sonnivaska!
JAAKKO. Minäkö sonnivaska?
ESKO. Sonnivaska, sonnivaska, iso-sonni, sarveton, nuijapää Laukki, valmis marsimaan Anianpellon markkinoille.—Mitä sanot siihen?