JAAKKO. Sinä etsit riitaa, minä taasen tahdon aina sitä kartella, ja lapsikaspa olisin, jos huolisin sanoista tuommoisen miehen kuin sinä.
ESKO. Minkämoisen miehen? Sanoppas!
JAAKKO. Tuommoisen mettäksen pojan.
ESKO. Kuules taas, Mikko! Hän sanoi minun mettäksen pojaksi.
MIKKO. Sano sinä häntä vuorostasi taasen sonnivaskaksi.
ESKO (katsellen Mikkoa epäillen. Jaakolle). Enpä pidä lukua, miksi minun kutsut. Minä olen mies, joka pysyn virassani, jonka kerran olen oppinut. Ei tarvitse minun, työn puutteen tähden, ruveta pyllyilemään soissa ja maissa, niinkuin erään toisen, jonka hyvin tunnen. Ja tässä taidamme muistutella sananlaskua: viisi virkaa, kuusi nälkää.—Niin sanotaan. Mutta asia on tämä: kukin seurakunta pitäköön kerjäläisistänsä murheen, päästämättä heitä toisen pitäjän hartioille. Se on oikeus ja kohtuus; sillä kerjäläinen on ruismato, jota ei löytyisi, jos vaan jokainen, joka ottaa itsellensä ämmän ja laittelee lapsinulikkoja tähän mailmaan, pitäisi virastansa vaarin eikä hyppelisi sinne ja tänne, niinkuin ketun edessä nuori rengassilmäinen jänis. Hän tekee koukun oikealle, hän tekee koukun vasemmalle, mutta kettu, keveä kuin pellavatutti ja täynnä sukkeluutta, juoksee suoraan uhriansa kohden; molemmat katoovat he pian silmistäsi, mutta äkisti kuulet pienen parauksen: jäniksen poika on nypistetty.—Niin käy. Ja kettu on jänikselle sama kuin meille nälkä, joka niin monta ihmisen lasta on saavuttanut ja viimein surmannut. Mutta niinpä käy täällä sille, joka kevytmielisesti sinne ja tänne tanssiilemaan rupeaa tässä murheen laaksossa.—Sentähden ei luovu virastansa tämä mies, vaan naskali ja pikilanka kourassa hän viimein kuoleekin lestinsä niskaan.
JAAKKO. Tapahtukoon hänelle niin, ja kuoltuansa tulkoon lesti vielä arkkuunsakin.
ESKO. Ei sen arkuunsa sentähden tarvitse tulla. Katsos kiukkua, joka sisälläsi kiehuu. Teethän minun kaistapääksi paljaan vihan vimman kautta, joka povessani kihisee ja polttaa, puhkaisethan silmät päästäni näillä pistopuheillasi, sinä vintiö, sinä hunsvotti. Mitä sinusta sanoisin? Sinä… Tees minulle yksi pari puukenkiä!
JAAKKO. Miksi en, koska vaan hääni olen viettänyt.
ESKO. Jaa, tee minulle yksi pari puukenkiä, puusuutari. Minä maksan enemmän kuin tahdotkaan.