MARIANA. Jaa, kiltit lapsethan kiittää.
TIMOTEUS. Minä kurja tarhapöllö olen rakastunut sinuun auttamattomasti.
Sentähden teen nyt tämän kysymyksen, kaikkein kysymysten kysymyksen:
Rakastatko sinä minua?
MARIANA. Ja minä teen tämän kysymyksen: Olenko minä silmissäsi naarastarhapöllö?
TIMOTEUS. Sä olet kyhkynen, lupauksen lintu.
MARIANA. Siis tahdot kurjan kyhkysen lentämään tarhapöllön kitaan, tämän petolinnun ruuaksi?
TIMOTEUS. Tosi; sillä niin sua rakastan, että olsin valmis syömään sinun, pistämään kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen sianmakkaran. Mariana, Mariana, mun sydämmeni loiskii, kimoilee ja särkee kuin likistelis sitä pienet perkeleet, mutta sinä taidat sen auttaa.
MARIANA. En taida ulos-ajaa perkeleitä.
TIMOTEUS. Sen taidat ja yhdellä ainoalla sanalla.
MARIANA. Mikä on tämä sana?
TIMOTEUS. Se on: jaa. Sano: pidätkö minusta?