MARIANA. Yhdellä ehdolla.
TIMOTEUS. Ja tämä ehto? Sano, ja minä käyn vaihka vasten pöyreätä karhua pieni puukko kädessä, jos niin vaadit. Sano, mikä on ehtos?
MARIANA. Että otat minun vaimokses.
TIMOTEUS. Kirkas tuli ja jyrinä! sehän on tarkoitukseni, sehän kultanen meininkini. Katsos tässä. (Suutelee häntä) Katsos. Mutta minäkö suutella uskallan? Minä! Sitä en olis uskonut. Mutta siinä, missä klasit ja olvituopit kalisee, siinä paukahtelee myös suudelmat.
MARIANA. Ja siinä on myös rakkautta.
TIMOTEUS. No no, piikaseni; mikä ennen on kytenyt sydämmen pohjassa, leimahtaa sillon voimalliseksi tuleksi.
MARIANA. Sinisiksi liekeiksi.
TIMOTEUS. Juuri niin; sillä sininen on rakkauden karva.—Rakkaan miehen saat, hyvän miehen. Elä katso hänen ulkomuotoonsa, joka, ohimennessä sanottu, on vähän niinkuin härkämäinen, vaan katso sydämmeensä, se on hyvä.—Tahdotko seurata minua Bayeriin, Marja, minun punertava mansikkamarjani? Tahdotko seurata sotamiestä?
MARIANA. Moni tyttö ennen minua on ollut yhtä hullu ja iskenyt kouransa sotamiehen patruunataskuun.
TIMOTEUS. Oivallista! Uljas tyttö, kelpo tyttö; mutta emäntäs, luulen, ei juuri kohtele sinua ansiotas mukaan.