GILBERT. Mikä ollee tuo tähti lounaassa tuolla, jota kohden sieluni katsanto niin kernaasti kiitää?
KASPER. Se on Maa, veljeni, se on se kurja maamme.
GILBERT. Mutta se on pyrstötähti tulisella hännällä.
KASPER. Oi! maamme se on ja Berlinin ankara palo, joka kestää vielä, sille antaa tämän tulisen hännän.
GILBERT. Oi kärsimykseni ja iloeni armas mailma! Kuinka kaukana mahdamme sinusta olla?
KASPER. Kymmenen miljuunia kymmenen tuhatta kymmenen sataa kymmenkymment ja kymmenen pääskösen päivänlentämää, niin kuiskasi minulle eräs henki-ääni.
GILBERT. Onpa se kappale matkaa.
FUCHS. Kauhistava matka.
MAX. Haa!
FUCHS. Kuinka monta penikulmaa tehneen tämä? Mitä sanoo henki-ääni?