KASPER. Vaiti!—Mutta hän ei sano mitään nyt. Sen tahdon toki yhteenlaskea vahvistettuani varjoruumiini ruualla ja juomalla.
FUCHS. Saammeko täällä kuitenkin jotain ravintoa?
MAX. Mitä sorttia täällä murheen ja ikävyyden maassa?
KASPER. Huhkaimen haukotuksia purtavaksi ja merituulta olveksi päälle.
MAX. Haa!
FUCHS. Onko tämä ruokaa ja juomaa!
GILBERT. Aina varjoille, ystäväni.
FUCHS. Mutta voi! missä ollaan toki? Sanokaatte, hyvät miehet; sillä sydämmeni käy kovin murheelliseksi. Missä ollaan? Portillako tuomittuen kaupungin tai taivaan-linnan esikartanossa? Sanokaat!
KASPER. Vai taivaan-linnan esikartanossa! Ettäs uskallat niin arvellakkaan. Taivaan-linnan? Mistä syystä? Sinäkö siellä siitä, ettäs olet ammentanut kitaas oltta niinkuin valaskala, ja minäkö siellä siitä, että naisia halaillut olen väsymättä kuin Turkkilainen? Voi veikkosein, kuinka taidat näin aatella?
FUCHS. Me olemme siis…