GILBERT. Jos kaiken tämän ennen varmaan tiennyt olsin, niin toisinpa olisi elämäni muodostunut. Oi! jos lievitettäis mulle vielä elon langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin? Kohta kaiken hekuman ja turhuuden karkoittaisin kauvas, pienen majan itselleni rakentaisin salokunnahalle viheriäiseen männistöön, jossa käyvät raikkaat tuulet, ja siellä paastoen ja rukoillen mä aikani viettäisin, puettuna lumivalkeaan liinakauhtanaan ja vyöllä itsekiellon anturanahkanen vyö, ja krassiruoho ja kirkas vesi ainoa nautintoni olis. Niinpä, huolimatta petollisesta mailmasta, elelisin siellä, vakaana aina ja totisena kuin tuomiokirkko; eipä sillon suuni naurahtais.
KASPER. Niinpä elelisin vaipumatta naisen helmaan, joka maanpäällä helmasyntini oli.
3:S SOTAMIES. Niinpä elelisin, enkä valehtelis ja vielä vähemmin varastaisin.
2:N SOTAMIES. Niinpä elelisin ja jos kurkkuuni pisaranki oltta kallistaisin, niin kohtapa tyhjentäisin kannun palavaa pikiä, itseäni rangaisten.
MAX. Kuinka olen minä elänyt? Haa! Vetänyt kitaani oltta kuin puutiainen verta. Haa!
FUCHS. Voi minua! kuinka olen elänyt? Miljuunia antaisin jos vuoden elostani takaisin saisin. Velkakirjat, kalut kappaleet ja kaikki nuttuni aina viimeiseen siekaleeseen, kaikki antaisin mennä, kaikki. Oo, oo!
MAX. Minä janoon. (Kasper ottaa toikalta kaksi olvituoppia)
FUCHS. Tippa vettä janomme sammutteeksi, kallihimmat ystävät!
KASPER. (Antaa heille kummallekin tuopin käteen) Tässä! Nyt sammuttakaat janonne niiden sankarten verellä, jotka te surmasitte Berlinin kaduilla. Juokaat!
MAX. Haa!