KASPER. Faustus, sun tiedän mieheksi, joka ei siirry sanastansa vaihka repeisi allansa maa.
FAUSTUS. Antakaat mulle morsian, nuori ja kaunis kuin seraaffi ja monin kerroin rakkaampi kuin henkeni kultakipenä, ja jospa hänen lupaisin räjäyttää ilmaan tynnörillä kruutia, kuin sihisevän raketin, sen tekisin heti, tulenleimauksella hänen kyydittäisin pilvistöön ylös. (Maura vetää itsensä äkisti hänestä irsi)
MAURA. Uu! Sinä kauhea mies!
FAUSTUS. Peräytkö?—Yhden kerran kysyn vielä ja sitten tästä niinkuin vuoripässi. Peräytkö?
MAURA. (Ryhtyy taasen Faustukseen) Katso sinun palvelijas.
KASPER. Kas niin, sopii hyvin. Onni teille, kauvallinen onni!
SOTAMIEHET. Hurraa!
MAURA. Uskallanpa käskeä teitä kaikkia tyhjentämään kihlausmaljamme tänä-ehtoona tässä.
KASPER. Siihen, frouvani, emme varro toista käskyänne. (Muutama
Preussin sotamiehistä tulee taluttaen Timoteusta ja Marianaa vankeina)
Ketä tuodaan tässä?
MAURA. Hoo! (Käy Timoteusta ja Marianaa vastaan, niiaten syvään heidän eteensä) Nöyrin palvelijanne! No terve tuloa, terve tuloa! Ha ha haa! Kaikin nöyrin palvelijanne!